Kunniapuheenjohtaja Matti Salo on poissa
Kauhavan Reserviläiset ry:n kunniapuheenjohtaja Matti Salo on poissa. Salo oli syntynyt 10. maaliskuuta 1933 Kauhavalla.
Salo teki mittavan uran vapaaehtoisen maanpuolustuksen tehtävissä. Kauhavan Reserviläisten johtokunnassa Salo toimi yhteensä 38 vuotta. Hän toimi pitkään myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen vapaaehtoistoimijana.
Varusmiespalvelus
Varusmiespalveluksensa Salo suoritti 5. Prikaatissa Kouvolassa, jossa hän sai aliupseerikoulutuksen. Koulutukseen kuului tuolloin kranaatinheittimistön kovapanosammuntoja Niinisalossa sekä maastoharjoituksia.
Yhdistystoiminta
Kauhavan Reservinaliupseerit ry:n toiminta käynnistyi vuonna 1956, mutta innostuneen alun jälkeen toiminta hiipui. Kun yhdistyksen toimintaa ryhdyttiin elvyttämään vuonna 1962, Matti Salo oli mukana.

Ensimmäiset yhdistysstandaarit luovutettiin vuonna 1973. Standaarilla palkittiin tuolloin piirin toiminnanjohtaja Lauri Tanttari, Martti Pollari, Reino Pernaa, Antti Virrankoski, Eerik Tikka, Matti Salo (kolmas oikealta), Pentti Kirkkomäki ja Esa Yli-Rintala. Kuva: Matti Salon.
Salo toimi aktiivisesti yhdistyksen johtokunnassa sekä urheilu- ja ampumatoimikunnassa. Yhdistyksen puheenjohtajana hän toimi kahteen eri otteeseen. Salon toiminta yhdistyksen johtokunnassa alkoi Kauhavan Reservinaliupseerit ry:ssä ja päättyi 38 vuotta myöhemmin Kauhavan Reserviläiset ry:ssä.
Vuonna 2001 Matti Salo kutsuttiin Kauhavan Reserviläiset ry:n kunniapuheenjohtajaksi.
Yhdistyksen ampumatoimikunnan toiminta oli erityisen lähellä Salon sydäntä. Hän toimi mm. yhdistyksen ampuma-aliupseerina vuosina 1974–2001. Kun yhdistyksen ampumatoimikunnassa ryhdyttiin puuhaamaan sukupolvenvaihdosta, Salo oli tärkeä tuki nuoremmille reserviläisille. Hän oli myös merkittävä yhdistyksen ampumatapahtumien hengen luoja yhdessä vaimonsa Eeva-Maria Salon kanssa.
Huomionosoitukset
Matti Salo sai vastaanottaa useita huomionosoituksia vapaaehtoisen maanpuolustustyön ansioistaan. Erittäin pitkäaikaisen ja ansiokkaan toiminnan johdosta ritarikuntien suurmestari myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein vuonna 1986. Reservin Aliupseerien Liiton ansioristin Salo sai vastaanottaa vuonna 1992. Tätä seurasivat vielä mm. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen rautainen ansiomitali vuonna 2008 sekä Reserviläisurheiluliiton kultainen ansiomitali vuonna 2010. Kauhavan Reserviläiset ry:n pienoislippu numero 3 kunniapuheenjohtaja Salolle myönnettiin vuonna 2009. Reserviläisliiton kunniakilven Salo sai vastaanottaa 80-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi Ilmajoella järjestetyn perinneasekilpailun yhteydessä vuonna 2013. Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri huomioi vuonna 2021 Matti Salon mittavan vapaaehtoistyön Etelä-Pohjanmaan piirien ansiomitalilla numero 24.
Kauhavan Reserviläiset kunnioittaa Matti Salon muistoa.
Uutisen kunniapuheenjohtajaksi kutsumista käsittelevässä tekstikohdassa ollut vuosiluku on korjattu muotoon 2001.